Maailmanpankin autettava kasvua eikä sosiaalipolitiikkaa

Financial Times –lehti uutisoi Maailmanpankin luotonantoa arvioivan yksikön selvityksen, jonka mukaan pankki on pääjohtaja James Wolfensohnin kaudella keskittynyt liiaksi koulutukseen ja terveydenhoitoon, ja siksi vaikutukset köyhyyden vähentämisessä ja YK:n Millenium-tavoitteiden saavuttamisessa ovat jääneet liian vähäisiksi.

Ammattikorkeakouluihin säädettiin oppilaskunnat

18.5.05 Eduskunta poisti hallituksen lakiesityksestä pakkojäsenyyden äänin 146-42; moni piti sitä perustuslain vastaisena. Laitavasemmisto harasi ”ammatti- ja tiedekorkeakoulujen epätasa-arvoistamista” vastaan. Ilkka Taipale (sd) esitti samalla ylioppilaskuntienkin pakkojäsenyyden poistamista, mihin Kimmo Sasi (kok) antoi taustatukea toteamalla, että jos asiasta nyt päätettäisiin, se ei menisikään enää läpi.

Paperityöläisten palkkataso vie työpaikat Suomesta

Paperinteko kannattaa Suomessa heikommin kuin muualla. Jopa Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen myöntää, että syinä ovat sekä se, että palkat ovat täällä korkeampia kuin kilpailijamaissa, että se, että markkinat ovat kaukana Suomesta (Talouselämä 18/05). Osa tuotannosta uhkaa siirtyä Keski-Eurooppaan ja osa kauemmaksi; nykykustannustasolla Suomeen ei enää juuri investoida.

Kaupan sääntelyn vähentäminen toisi kuluttajille 200 miljoonan säästöt

Päivittäistavarakauppa ry:n työryhmän arvion mukaan kaupan sääntelyn vähentäminen toisi 200 miljoonan euroon säästöt kuluttajille joka vuosi. Tämä tarkoittaisi pienellekin lapsiperheelle sadan euron köyhyyspakettia, joka ei edes maksaisi mitään vaan päinvastoin tehostaisi taloutta.

Komponentteina laskelmassa oli aukioloaikojen vapauttaminen, mietojen alkoholijuomien ja itsehoitolääkkeiden myynti kaupoissa sekä kaupan rakentamisen vapauttaminen.

Korruptio johtuu sääntelystä

Talouslaskun ongelma

Talouslaskun ongelma (economic calculation problem) on alun perin Ludwig von Misesin, Friedrich von Wieserin ja muiden itävaltalaisten taloustieteilijöiden 1800-luvun lopulla noussutta sosialismia vastaan kohdistama kritiikki, joka pyrki osoittamaan suunnitelmatalouden mahdottomaksi toteuttaa.

Työllisyys heikkeni jälleen

Joulukuussa työllisyysaste heikkeni 66,3 prosenttiin. Hallituksen tavoite on 75 %, ja asiantuntijoiden mukaan sen pitäisi olla 80-85 %, jotta suurten ikäluokkien eläköitymisen luomasta rasituksesta selvittäisiin kohtuuveronkiristyksin.

Yksityistetyt palvelut julkisia halutumpia ja halvempia

Karjaan terveydenhuollon yksityistäminen tuottanut säästöjä

Karjaa yksityisti koko terveydenhuoltonsa Folkhälsanille vuonna 1998. Tämän jälkeen kaupungin terveydenhuoltomenot ovat laskeneet kuudenneksella suhteessa muihin kuntiin. Kaupungin terveydenhuollon menot ovat laskeneet reaalisesti 3,6 % ja muissa kunnissa ne ovat nousseet keskimäärin 12,6 %.