Stalinisti nimitettiin salaa Venäjä-tutkimuksen johtajaksi

Marx-seuran Markku Kangaspuro nimitettiin Aleksanteri-instituutin johtajaksi salaa sen johtokunnaltakin. Suomen Kuvalehden mukaan Kangaspuro ymmärtää aina Putinin kannat. Kangaspuron johtama Rauhanpuolustajat on Kremlin lanseeraama kommunistien peitejärjestö. Se on yhä taistolaisten käsissä, vetoaa Leniniin ja tuki jopa Neuvostoliiton hyökkäystä Tšekkoslovakiaan vuonna 1968. Kangaspuron varajohtajaksi nostanut edeltäjäkin väitti, että Krimin valloittajat eivät olisi venäläissotilaita. Kerrotaan, että Aleksanteri-instituutti perustettiin…

Joulun sanoma: kapitalismi tuo rauhan, onnen ja vähemmistöjen oikeudet

Korkea taloudellinen vapaus estää erittäin tehokkaasti sotia, noin 54 kertaa tehokkaammin kuin demokratia. Professori Juha Sihvolan mukaan markkinatalous on edistänyt ihmisten rauhanomaista ja järjestynyttä yhteiseloa enemmän kuin mikään muu historian tuntema yhteiskuntajärjestelmä ja ”kaikki toistaiseksi kapitalismin vaihtoehdoiksi ehdotetut, nykyisestä olennaisesti poikkeavat järjestelmät ovat johtaneet tolkuttomaan riistoon, väkivaltaan ja rikoksiin ihmiskuntaa vastaan.” Ympäristön tila, eliniänodote, ihmisoikeustilanne, onnellisuus,…

Yle: Naisen euro on 76 senttiä. Työttömän miehen on 0 senttiä!

Yle: Naisen euro on 76 senttiä. Työttömän miehen palkkaeuro on 0 senttiä! Puoliaikaisen miehen palkkaeuro on 50 senttiä! Naiset saavat työtuntia kohden saman kuin miehet, vaikka heillä on lyhyempi työkokemus, he tekevät vähemmän vaarallisia töitä ja palkallisia ja palkattomia ylitöitä, matkustavat, uhrautuvat, ottavat riskejä ja muuttavat vähemmän työnsä perässä. Jotkut naiset uhrautuvat miehiä enemmän ja…

”Parempaa kuin huumekauppa”: Ruotsissa mafiamurhia vuokrasääntelyn vuoksi

Jo vuonna 2015 poliisi yhdisti neljä murhaa vuokrasopimusten mustan pörssin kauppaan, jota organisoi järjestäytynyt rikollisuus. ”Parempaa kuin myydä huumeita”, totesi rikollisuutta torjuvan ryhmän johtaja vuokrasopimusten pimeästä kaupasta. Vuokraoikeuden saaminen on ”kuin lottovoitto”, joten rikollisetkin osallistuvat niiden kauppaan. Oikeuden saa jonottamalla vuosia tai vuosikymmeniä. VATT:n tutkimuksen mukaan olisi puolet hyödyllisempää antaa köyhälle rahaa kuin alennusta vuokrasta.

Trump pahentaa tulvia: valtion korvaus vähentää varautumista

Trump lupasi korvata tulvatuhoja, joten jatkossakin ihmiset rakentavat liikaa tulva-alueille eivätkä suojaudu kunnolla. 2005 Lapissa ihmiset eivät edes siirtäneet autojaan ja arvolaitteitaan turvaan ennustetun tulvan tieltä, koska valtio oli luvannut korvata tuhot, joita sitten riittikin. Kun jokainen kustantaisi vakuutuksilla omat tulvakorvauksensa, se kannustaisi minimoimaan riskit, jotta vakuutusmaksut minimoituisivat.

Korkein oikeus: Vihapuheelle kuuluu sananvapauden suoja

”Lakia, jota voidaan käyttää jonkin kansanosan hyökkääväksi kokemaa puhetta vastaan, voidaan käyttää vähemmistöjen ja toisinajattelevien näkemyksiä vastaan kaikkien haitaksi. Perustuslain ensimmäinen lisäys ei salli sellaista valtaa hallitukselle”, kirjoitti yksi tuomareista. Hallituksella ei ollut oikeutta evätä ”Vinosilmät”-bändin tavaramerkkiä.

USA:n palkat nousseet yli puolella

USA:n palkat ovat nousseet yli puolella vuodesta 1970, reaalisesti, lähinnä luontaisedut, kuten terveysvakuutus. Nimellisesti tuottavuus on noussut aika samaan tahtiin. Palkkojen reaalista eroa tuottavuuteen on syntynyt lähinnä siitä, että tuotettujen tuotteiden hinta on noussut paljon hitaammin kuin yhdysvaltalaisten kuluttamien tuotteiden. Voitot ovat nousseet vain hieman.

Intia ennen brittejä oli vielä pahempi

Maharadžojen suunnattomat rikkaudet oli saatu polkemalla alamaiset rutiköyhään kurjuuteen. Verotus oli jopa 50 % ja käytettiin hallitsijoiden hyväksi. Tiet ja kastelu jätettiin rempalleen. Hallinto oli mielivaltaista. Vuodet 1757-1947 kestänyt brittihallinto toi useita parannuksia mutta oli silti ”julma, ahne ja rasistinen”. Sen arvostelun britit aloittivat jo 1700-luvulla.

Medicare kiduttaa vanhuksia moninkertaistaen terveysmenot

Yhdysvalloissa Medicare kustantaa terveydenhoidon yli 65-vuotiaille. Siksi heidän terveydenhoitoonsa kuluu 3-8 kertaa enemmän rahaa kuin Britannian, Saksan, Espanjan ja Ruotsin senioreihin. Työikäisiin käytetään rahaa saman verran kuin muissa länsimaissa. Vanhusten runsas, tuskallinen tehohoito kuoleman alla on moninkertaista, hyvin kallista ja usein hyödytöntä.