Miksi poliisi on porvari – terrorismin teoriaa

Perinteisesti poliisit ovat oikeistolaisia ja rosvot vasemmistolaisia (poislukien modernit talousrikolliset ja muu ”valkokaulusrikollisuus”). Tämä poliittisesti epäkorrekti tendenssi on helposti todettavissa. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että poliisit olisivat erityisen varakkaita tai lukeneet liian vähän Karl Marxia, eikä liioin siitä, että varkaat olisivat anarkistisia idealisteja, joiden mielestä omaisuuden tulee olla yhteistä.

Sääntelyä vai Enroneja?

Enronin, WorldComin ja muiden vuosien 2001-2 skandaalien vuoksi Yhdysvalloissa on säädetty ”Sox” eli Sarbanes-Oxley-laki, joka kiristää tilintarkastuskäytäntöjä lukuisilla uusilla pikkutarkoilla vaatimuksilla ja lomakkeilla. Yhdysvaltalaisten yritysten tilintarkastuskustannusten on arvioitu kasvaneen 20-50 %, siis miljoonilla dollareilla yritystä kohden. Välilliset vaikutukset tullevat paljon suuremmiksi, ja lain vaikutukset tuntuvat vahvasti myös Yhdysvaltojen ulkopuolella.

EK:n avauksesta limbo

Paperiteollisuuden työtaistelu repi paperin lailla rikki eräitä kulisseja paljastaen idyllin, johon olemme vakaasti uskoneet. Ensimmäinen uhri oli ajan muutoksia uhmaten tupon voimalla eteenpäin puskeva pyhä kolmikanta. Samoin se paljasti, miten paljon onttoa oli Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n komeiden kulissien takana. Sillä ei ollut voimaa, jolla se olisi saanut omia teitään kulkevan ay-liikkeen ruotuun, järjestä puhumattakaan.

Moraalikato – valtio pahensi Lapin tulvavahinkoja

Iltalehden mukaan äskeiset Lapin tulvat ennustettiin jo keväällä ja ympäristöhallinto käynnisti varotoimet huhtikuun puolivälissä mutta yksityiset kansalaiset eivät kuitenkaan viitsineet siirtää turvaan edes autojaan tai arvolaitteitaan. Ilmeisesti he luottivat siihen, että valtio korvaa tulvavahingot.

Demari vihreiden puheenjohtajaksi

Vihreät valitsivat asiantuntevan puheenjohtajan seuraajaksi pätevän puheenjohtajan. Tarja Cronberg on kauppatieteiden ja tekniikan tohtori. 70-luvulla Tarja Cronberg liittyi Ruotsin ja Suomen demareihin hyvinvointivaltioentusiastina. Vaikka viime vuosina jäsenmaksut ovat jääneet maksamatta, tämä tausta helpotti aikanaan Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan paikan saamista.

Diili – kapitalismista sosialismia

Moni populisti on herennyt nimeämään Jari Sarasvuon isännöimän Diili-tosi-TV-ohjelman kapitalismin mannekiiniksi. Ohjelmasta voi kyllä löytää kapitalismin karikatyyrejä, mutta itse perusasetelma, jossa yhdelle ”suodaan” työpaikka ja muut jäävät ilman (siis eivät saa muualtakaan kunnon töitä), on suunnitelmataloudellinen. Sellaista nähdään tyypillisimmin julkisen sektorin korkeita virkoja täytettäessä, tosin useammin sopivuuden kuin pätevyyden perusteella.

Voiton päivä 9.5.1945

Neuvostoliitto, nyttemmin Venäjä, juhlii ”Voiton päivää” 9.5.45. Länsivallat kukistivat Saksan jo päivää aiemmin ja venäläiskenraalikin oli juhlissa, mutta Stalin raivostui tästä ja järjesti omat juhlat 9.5. Berliinissä, jonka valtauksen kunniaksi neuvostosotilaiden annettiin raiskata pari miljoonaa saksalaisnaista sekä ryöstellä, rellestää ja murhata pari viikkoa.

Arabian vallankumous

Sveitsiläinen laatulehti Neue Zürcher Zeitung julkaisi 22.-23.1.2005 libanonilaisperäisen kirjailijan Francois Zabbalin analyysin eurooppalaisesta islamista. Zabbal kysyy, miksi Euroopan muslimiälymystö laiminlöi historiallisen tehtävänsä uudistaa islamia 1900-luvun jälkipuoliskolla. Ranskassa oli muodostunut lupaava modernin eurooppalaisen islamin perinne sheikki Tahtawista (1836) Sanhuriin (1949), mutta heidän seuraajiltaan loppui rohkeus luoda taantumukselliselle islamismille vaihtoehto.