Euroopan eheytyminen askelta lähempänä
Ruotsin kielteinen tulos kansanäänestyksessä euroon liittymisestä muistuttaa, että joudumme vielä hyvin pitkään vaihtamaan valuuttaa Ruotsin läpi kuljettaessa, kun taas Baltian maat saattavat siirtyä euroon aiemmin. Syyskuun kuluessa äänestivät sekä Viro (14.9.) että Latvia (20.9.) selvin luvuin EU:hun liittymisen puolesta. Latvia oli viimeinen niistä yhdeksästä uudesta jäsenmaasta, jotka ovat vuoden mittaan äänestäneet liittymisestään EU:hun.
Porvaripuolueiden nuorisojärjestöt perustavat 5.10. yhteisen järjestön vastavoimaksi vasemmiston hegemonialle. Jäseniksi tulevat keskustan, kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Rkp:n nuorisojärjestöt. Hankkeen puuhamiehiä ovat keskustanuorten Sami Sulkko ja kokoomusnuorten Juho Romakkaniemi, jotka ovat aiemminkin vaatineet porvariyhteistyön tiivistämistä.
Etenkin köyhimmät kansanryhmät joutuvat USA:ssa kärsimään heikkolaatuisista kouluista, huonotasoisesta opetuksesta ja rauhattomista kouluoloista. Tämä on eräs tekijöistä, jotka luovat mm. mustien osalta negatiivista kierrettä, jossa köyhyydestä on vaikea vapautua.