Verotuksen keventäminen—ratkaisu köyhyyden ongelmaan?

Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen raportin mukaan Suomessa pitäisi ryhtyä kansalaiskeskusteluun ”pahoinvointia lisäävistä yhteiskunnallisista ilmiöistä ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä yhteiskunnan kaikilla lohkoilla ja tasoilla.”

Raportti heijastelee monien viimeaikaisten selvitysten esille tuomaa tematiikkaa: globalisaation aikaansaama yhteiskunnallinen murros aiheuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa pahoinvointia joka näkyy syrjäytymisenä, masennuksena, työuupumuksena ja monina muina ongelmina. Perinteiset ratkaisumallit eivät tunnu enää toimivan. Elämänhallinnan tunne on katomassa.

Tilanteen vakavuutta ei uskoisi kun seuraa suomalaista keskustelua, missä uudet ideat suomalaisen yhteiskunnan rakenteiden uudistamiseksi ammutaan alas ennen kuin niitä on ehditty edes käsitellä.

Esimerkiksi kelpaa Marjo Matikainen-Kallströmin veromallin vastaanotto suomalaisessa keskustelussa. Ajatus tasaverosta tyrmättiin sivulauseissa, minkä jälkeen keskityttiin taivastelemaan sitä kuinka vieraantunut suomalaisesta todellisuudesta Matikainen-Kallström on. Yhteiskunnalliset haasteet muuttuvat, mutta ratkaisumalleja niihin saa suomalainen poliitikko nähtävästi esittää vain yhden: hyvinvointivaltion kehittäminen ja tulonsiirrot rikkailta köyhille.

Tasaveromallin logiikka

Matikainen-Kallströmin ehdottaman tasaveromallin logiikka on kieltämättä vieras suomalaiselle todellisuudelle. Tasaveromalli perustuu tosiasioiden tunnustamiseen: selvitäkseen globalisoituvassa maailmassa Suomi tarvitsee huippuosaajia ja heidät voidaan pitää maassa vain tarjoamalla kilpailukykyinen verojärjestelmä

Tasaveromallin oletuksien mukaan huippuosaajat synnyttävät työpaikkoja, mikä erityisesti yhdistettynä alhaiseen veroprosenttiin ja palkkajoustoihin alimmissa tuloluokissa vetää työttömiä takaisin työelämään, mikä puolestaan vähentää työttömyyden aiheuttamaa verorasitusta. Vauraus kasvaa, kaikki voittavat. Syrjäytymisen ongelma lievittyy kapitalismin keinoin. Elämänhallinnan tunne palaa yksilöille ilman virkamiesten räätälöimiä kansallisia ohjelmia ja muita sosiaalitätien niksi-pirkkoja.

Liian hyvää ollakseen totta? Ei välttämättä. Yhdysvalloissa tähän logiikkaan perustuvaa mallia on testattu pitkään. Yhdysvaltain malli ei ole puhdas tasaveromalli, mutta verotuksen progressio on Suomeen verrattuna lievä ja ylimmät veroprosentit matalia. Järjestelmän logiikka on olennaisilta osin edellä kuvatun kaltainen.

Seuraavassa muutamia tilastotietoja siitä minkälaisia vaikutuksia matalalla verotuksella ja suurilla palkkajoustoilla on ollut köyhyyden ongelmaan Yhdysvalloissa ja kuinka malli pärjää vertailussa pohjoismaisen hyvinvointivaltion kanssa.

Amerikassa köyhyys on väliaikaista

Niin kutsuttuja köyhiä tulee aina olemaan länsimaiden keskuudessa, koska köyhyyden tilastollinen raja nousee sitä mukaan kun vaurautta kertyy. Jos raja nousee riittävän korkealle ja rajan alla käydään vain muutaman kuukauden jakso, voidaan kuitenkin kysyä kuinka hyvin käsite kuvaa köyhien todellista elämäntilannetta.

Nyky-Suomessa köyhäksi pääsee virallisten tilastojen mukaan alle 10 000 euron vuosituloilla, Amerikassa paikallisten tilastojen mukaan reilun 9300 dollarin vuosituloilla. Köyhien suhteellinen osuus koko väestöstä oli vuonna 2001 Suomessa 10.8% ja Yhdysvalloissa 11,7%.

Tilastollisen samankaltaisuuden alle peittyy kuitenkin merkittäviä eroja. Yhdysvalloissa köyhyys on usein väliaikaista. Köyhyysraja alapuolella käyvistä tilastollisista köyhistä noin puolet käy rajan alla vain 2-4 kuukauden ajanjakson ja neljä-viidesosaa on köyhiä alle vuoden ajan. Vuosien 1996-1999 välillä pysyvästi köyhiä oli vain 2% amerikkalaisista.

Köyhyys Yhdysvalloissa on tyypillisesti ensimmäisen polven maahanmuuttajien hetkellinen ongelma, joka yksilön kohdalla vaihtuu nopeasti eurooppalaisittain mitattuna huomattavaan vaurauteen.

Suomessa köyhyyden kuva on huomattavasti synkempi. Työttömien joukkoon on syntynyt melko staattinen, pysyvästi syrjäytynyt luokka, joka elää köyhyysrajan alapuolella. Tälle suomalaisryhmälle kasaantuvat työttömyyden lisäksi monet ongelmat, kuten väkivalta, päihdeongelmat ja rikollisuus.

Toisin kun amerikkalaiset köyhät, suomalaiset köyhät eivät ole pääosin maahanmuttajia, jotka muutaman kuukauden kurinpalautuksen päästä ponnistaisivat omalla työllään ulos köyhyydestä antaakseen tilaa uudelle maahanmuuttajaryhmälle, vaan suomalaisten köyhien ryhmä koostuu pääosin valtaväestöstä.

Amerikassa köyhät elävät laadukkaasti

Köyhyyden väliaikainen luonne Yhdysvalloissa heijastuu köyhien todelliseen elämänlaatuun. Viralliset tilastot köyhyydestä Yhdysvalloissa kertovat vaurauden tasaisesta karttumisesta, mikä usein jää vertailuissa huomaamatta.

Amerikkalaisista niin kutsutuista ”köyhistä” tänä päivänä yli 40% omistaa oman asunnon ja yli 70% vähintään yhden auton (30 % omistaa kaksi tai useamman auton). Suomessa köyhyysrajan alapuolella elävästä ihmisjoukosta alle viisi prosenttia omistaa asunnon, ja ryhmä on pysynyt suunnilleen samankokoisena viimeiset kymmenen vuotta.

Verrattuna suomalaisiin asuntomarkkinoihin, joissa yhden makuuhuoneen asuntoihin tungetaan monilapsisia perheitä—yhä useammin niin kutsuttuja huippuosaajia—amerikkalaiset köyhät elävät tilavasti: 68% köyhistä elää asunnoissa, joissa yhtä ihmistä kohti on yli kaksi huonetta.

Amerikkalaisen köyhän asunnon keskimääräinen koko onkin nykyään selvästi suurempi kuin keskimääräisen suomalaisen asunnon koko ja suurempi kuin keskimääräisen eurooppalaisessa suurkaupungissa asuvan ihmisen asunnon koko.

Vain 5.8% amerikkalaisista köyhistä asuu asunnoissa, joissa on yli yksi ihminen huonetta kohti. Köyhien asunnoista 9.5 % on mobile homeja—paikallisia rintamamiestaloja—ja yli puolet amerikkalaisista köyhistä asuu tavallisissa omakotitaloissa. Köyhien asumisen laatuun liittyvät tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät asunnot ole huonokuntoisia hometaloja vaan aivan tavallisia koteja.

Amerikkalaisten köyhien viihde-elektroniikkavarustelussakaan ei ole valittamista. Käytännössä jokaisessa köyhässä kodissa on väri-tv, useimissa kaksi tai enemmän. Kaapeli- tai satelliitti-tv löytyy noin kahdelta kolmasosalta, ja videot tai dvd-soittimen omistaa yli neljä-viidesosaa köyhistä. Jopa laajakuva-tv löytyy joka neljännestä köyhästä amerikkalaiskodista.

”Working poor”—pelkkä myytti

Mutta eikö amerikkalaisten köyhien vauraus ole epäinhmillisen raadannan ja riiston takana? Pohjoismaissa elää sitkeänä myytti amerikkalaisesta ”working poor” -luokasta, joka työnteosta huolimatta ei kykene nousemaan köyhyydestä.

Tilastot eivät tue tätä käsitystä. Köyhyysrajan alla oleva amerikkalainen köyhä tekee töitä keskimäärin vain 16 tuntia viikossa, useimmiten siksi että perheen pää on koti-äiti, jonka puoliso ei asu kotona. Jos amerikkalaiset köyhät päättäisivät nostaa työmääränsä 40 tuntiin viikossa, 75% nykymääritelmän mukaisesta köyhyydestä katoaisi saman tien. Sama muuten saataisiin aikaan jos yksinhuoltajaäidit menisivät naimisiin lastensa isien kanssa—mikä sinänsä ei ratkaise ongelmaa, mutta kertoo mitä on pelissä esimerkiksi yksinhuoltajia tuottavien teiniraskauksien ehkäisyssä

Amerikkalaiset köyhät ovat rikkaita, koska työelämän ja perheen ympärille rakennettu amerikkalainen yhteiskunta on niin onnistunut kokonaisuus—ei siksi että köyhiltä vaadittaisiin yli-inhimillisiä suorituksia.

Entä sitten terveys? Virallisten tilastojen mukaan amerikkalaiset köyhät saavat ruoastaan vitamiineja, mineraaleja ja proteiineja siinä missä keskiluokkaisetkin -yli terveysviranomaisten suositusten—eikä rasvaisia ruokia ylensyövien määrä poikkea olennaisesti keskiluokasta.

Terveysvakuutuksen pakollisuuden puute amerikkalaisessa mallissa on ongelma, mutta sen kokoa ei pidä liioitella. Vuosittain noin 14% amerikkalaisista köyhistä—eli noin puolitoista prosenttia Amerikan väestöstä—ilmoittaa jättäneensä lääkärissä käynnin väliin, koska se on osoittautunut liian kalliiksi. Hätätapauksissa ja vakavissa onnettomuuksissa ei kukaan jää ilmaan hoitoa.

Vertailun vuoksi olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni kiireinen kaupunkilainen Suomessa jättää lääkärissä käynnin väliin, koska terveyskeskuksiin täytyy aikoja jonottaa viikkokausia ja erikoislääkärille kuukausitolkulla—samalla kun terveydenhoitopalvelujen suurkuluttajat täyttävät terveyskeskukset ”varmuuden vuoksi” varatuilla ajoillaan.

Amerikka rauhoittuu, Pohjola väkivaltaistuu

Entä sitten yhteiskuntarauha? Yleiskäsityksen rikollisuudesta Yhdysvalloissa saa YK:n rikostilastoista. Niiden mukaan Yhdysvaltain murhaluvut puolittuivat 1990-luvun aikana. Aiemmin kiistattomista rikosongelmista kärsinyt Yhdysvallat on rikollisuustilastojen valossa nyt hyvää eurooppalaista tasoa oleva maa.

Kun ottaa huomioon Yhdysvaltain massiiviset maahanmuuttajavirrat, jotka usein lisäävät minkä tahansa maan rikollisuutta—Yhdysvallat ottaa vastaan maahanmuuttajia nykyään lähes miljoonan ihmisen vuosivauhdilla—on saavutus huikea.

Saavutukselle tuskin löytyy muuta selitystä kuin järkevä talouspolitiikka ja sen seurausvaikutukset. Esimerkiksi vuosina 1996-2000 noin 44% uusista työpaikoista Yhdysvalloissa täytettiin ulkomaalaisilla. Kantaväestön ja maahanmuuttajien symbioottinen suhde tuo kasvua, kasvu vaurautta ja vauraus lievitystä syrjäytymisen ja rikollisuuden ongelmiin.

Etnisesti vielä yhtenäisenä maana Suomi on rikostilastojen osalta huono vertailukohta Yhdysvalloille, mutta Suomen länsinaapurin rikostilastot kertovat mitä tapahtuu kun hyvinvointivaltiosta yritetään itsepäisesti pitää kiinni monikulttuuristuvassa maailmassa.

YK:n tilastojen valossa aiemmin harmonisen ruotsalaisen yhteiskunnan murhaluvut lähes viisinkertaistuivat 90-luvun aikana. Väestölukuun suhteutettuna Ruotsissa murhataan ihmisiä lähes kaksi kertaa niin paljon kuin Yhdysvalloissa. Se ei maailmanlaajuisesti tarkasteltuna ole paljon, mutta perusviesti Suomen tulevaisuutta visioiville on selvä: globalisoituneessa maailmassa amerikkalainen malli toimii, pohjoismainen ei.

[Tieto Ruotsin korkeista murhaluvuista on ilmeisesti lähtöisin Interpolin tietokannassa olleesta virheestä. Korjattu luku on noin kolmanneksen Yhdysvaltain vastaavasta. toim.huom.]

Lisää keskustelua tasaverosta

Yhteenvetona voidaan sanoa että vaikka tuloerot ovat Yhdysvalloissa olleet jo pitkään kasvussa, on köyhimmän kymmenyksen absoluuttinen elintaso noussut tasaisesti niin korkealle, että köyhyys sinänsä alkaa olla suurelta osin vanhentunut käsite Yhdysvalloista puhuttaessa.

Amerikkalainen kapitalismi on talouskasvun sivutuotteena ratkaissut ongelman, jota pohjoismainen hyvinvointivaltio ei ole kyennyt ratkaisemaan, vaikka köyhyyden poistamista on käytetty mallin talouspoliittisten älyttömyyksien perusteena vuosikymmeniä.

Tasaveromallin kaltaisten rohkeiden vaihtoehtojen tuominen suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta käsittelevään keskusteluun on tervetullutta. Ne osoittavat ettei globalisaation haasteisiin vastaaminen ole pelkää passiivista sopeutumista, eikä hyvinvointipalvelujen pelastaminen pelkkää talouselämän lakeja vastaan hangoittelemista.

Kirjoittajasta:
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s