Sosiaaliturva hajottaa perheitä sekä tuottaa työttömiä ja köyhiä lapsia Britanniassa ja Suomessa

YK:n raportin mukaan Britannia on pahin paikka lapsille. Valtio maksaa yksinhuoltajille siitä hyvästä, että nämä eivät tekisi töitä, kunnes nuorin lapsista on 16-vuotias. Ei siis ihme, että maassa on enemmän yksinhuoltajia, työttömiä vanhempia ja köyhiä lapsia kuin muissa maissa. Jopa nyt Tony Blairin ohjelmien nostettua yksinhuoltajien vanhempien työllisyyttä neljänneksellä heidän työllisyytensä on yhä vain 56,5 %.

Unicefin raportissa tutkittiin 21 teollisuusmaata. Vertailumaista mm. Ruotsissa ja Tanskassa sosiaaliturvaa haluavien yksinhuoltajien tulee yleensä olla työmarkkinoiden käytettävissä, ja näissä maissa yksinhuoltajista 80 % on töissä.

Lisäksi Britanniassa kolmannes yksinhuoltajista siirtyy lähes suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle nuorimman lapsen täyttäessä 16 vuotta. Tämä ei ole ihme, kun on ollut 10 – 15 vuotta poissa työmarkkinoilta. ”Työttömien yksinhuoltajien lapset elävät köyhyydessä yli 5 kertaa useammin kuin työllisten yksinhuoltajien lapset”, Britannian työ- ja eläkeministeri John Hutton totesi.

Myös puolisosialistinen Ranska oli tutkimuksen pohjamaita, ja esimerkiksi paljon köyhempi mutta jonkin verran liberaalimpi Tshekki sijoittui paremmin. Huonosti sijoittui myös USA, jossa niinikään sosiaaliturvaa painotetaan yksinhuoltajiin. Kärjessä oli Hollanti, jonka työmarkkinapolitiikka perustuloineen on yhtä liberaalia kuin Tanskassa ja työttömyys hyvin alhainen. Neljäntenä oli Suomi, jossa yksinhuoltajien kohtelu onkin samansuuntaista kuin kärkikolmikossa. Tutkimuksessa käsiteltiin 40 mittaria lasten hyvinvoinnille.

Suomenkin sosiaaliturva hajottaa perheitä, ajaa pois töistä, syrjäyttää, tuhlauttaa ja köyhdyttää

Kaikissa tutkimuksen maissa perheitä hajotetaan sosiaaliturvalla. Esimerkiksi 90-luvun lopussa tehdyissä laskelmissa Suomessa perhettä palkittiin eroamisesta 8000 markalla – joka kuukausi, lasten täysi-ikäisyyteen asti. Siis nelihenkisen perheen sosiaaliturva saattoi nousta pysyvästi 8000 markalla kuussa, kun toinen vanhemmista muutti erilleen. Asumistukemme on vain osa tätä hajottamistukea.

Muutenkin sosiaaliturvamme palkitsee suurilla summilla siitä, että ihmiset päättävät asua erillään, mieluiten ypöyksin, hankkia lapsia yksin ja mahdollisimman köyhinä, ovat tekemättä töitä, pitävät huonoa huolta terveydestään, hankkivat kalliin asunnon jne. Toimeentulotukiasiakkaita palkitaan lisätukirahalla myös siitä, että he tekevät suuret hankintansa mahdollisimman uusina ja kalliina sen sijaan, että ostaisivat käytettyä ja edullista, kuten töissäkäyvät usein tekevät. Eräskin perheenisä kertoi muuttaneensa isompaan asuntoon jäätyään työttömäksi, kun ei enää tarvinnut itse maksaa asumiskuluja. Hän myös huomasi, ettei kannata ottaa vastaan vanhan työnsä kaltaista työtä, vaikka taas saisi. Lastenvaunuistakin hän sanoi, ettei olisi töissä käydessään ikinä ostanut niin kallitta ja vielä uusia. Hän oli vieläpä niitä, joilla oli sen verran moraalista selkärankaa jäljellä, että hän vastusti tätä järjestelmää.

Ajan mittaan olo pois töistä voi syrjäyttää ja köyhdyttää ja johtaa alhaiseen eläkkeeseen. Lapsistakin tulee todennäköisemmin työttömiä, rikollisia tai muuten veronmaksajille kalliita ja itselleen huonomman elämän saavia. Kannattaisi vähän miettiä, voisiko valtio kannustaa ihmisiä tällaiseen edes hieman nykyistä lievemmin.

Linkkejä:
Norberg: INCENTIVES WORK – BRITISH SINGLE PARENTS DON´T
Unicef: (kyseinen tutkimus) In rich countries children’s basic needs…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s