Rikkaammat sosialistiset maat Pohjois-Koreasta Venezuelaan ja Kuubaan ovat köyhtyneet, köyhemmät kapitalistiset maat Etelä-Koreasta Hongkongiin ja Chileen ovat rikastuneet suunnattomasti. Kapitalismi ja muu liberalismi ja valistus tuottivat teollisen vallankumouksen, mutta teollinen vallankumous ei siis yksin ole tehnyt maailmasta 50 kertaa rikkaampaa kuin 200 vuotta sitten.
Elintaso 50-kertaistui 200 vuodessa
Maailman elintaso (BKT) on 50-kertainen verrattuna 200 vuoden takaiseen. Nettokansantuotteessa ero on samaa luokkaa, samoin vauraudessa. Henkeä kohden elintaso on noussut kymmenkertaiseksi, kapitalistisissa maissa enemmän, pelkästään 1900-luvulla Suomessa työn tuottavuus 13-kertaistui.
Tämä vauraus ei siis ollut toisilta pois, koska missä muka ovat ne 49 muiden planeettojen ihmiskuntaa, jotka ovat menettäneet kaiken? Talous ei ole nollasummapeliä, vaan ihmisten rikastuminen keskimäärin hyödyttää muita nostamalla näiden työn tuottavuutta.
Hyvinvointi on lisääntynyt käsittämättömän paljon
Talouskasvu ja talouden vapauttaminen (kapitalismi, markkinatalous) ovat tuottaneet suunnattomasti hyvinvointia ja onnellisuutta kymmeniä lisäelinvuosia, valtavasti terveyttä, ravitsemusta ja pituutta sekä vähentäneet väkivaltaa huomattavasti.
Talouskasvu myös lisää individualismia ja ystävällisyyttä, empaattisuutta sekä vapauden ja tasa-arvon kannattamista. Vasemmistojohtoinen suomalaistutkimus myös osoitti talouskasvun välttämättömäksi hyvinvointivaltion säilyttämiseksi.
Ympäristön tila, eliniänodote, ihmisoikeustilanne, talouskasvu, keskitulot ja köyhimmän kymmenyksen tulotaso ovat sitä parempia ja korruptio vähäisempää, mitä korkeampi maan taloudellinen vapaus oli (vuonna 2007). Lisäksi taloudellinen vapaus takaa rauhan 54 kertaa tehokkaammin kuin demokratia, Norjan rauhantutkimuslaitos NTNU totesi.
BKT lisää onnellisuutta rajatta
Onnellisuus riippuu BKT:sta logaritmisesti, joten rikkaampi maa tarvitsee samaan onnellisuuden lisäykseen absoluuttisesti suuremman mutta suhteellisesti saman (esim. 5 %) lisävaurauden kuin köyhempikin. Pienempään otokseen perustunut aiempi tutkimus oli puhunut BKT-ylärajasta, mutta tämä on viime vuosina kumottu.
Talouskasvu lisää onnellisuutta vielä paljon voimakkaammin kuin BKT:n taso. Myös taloudellinen vapaus lisää onnellisuutta.
Globaalit tuloerot ovat pienentyneet
1970-luvulle tultaessa maailmansodan jälkeinen ”kuopasta palautumisen nopea kasvu” oli loppuun käytetty, monissa maissa inflaation oli annettu vähitellen paisua ja työmarkkinasääntely ja ammattiliitot olivat vahvistuneet. Globaali talous alkoi yskiä ja työttömyys nousta, mitä öljykriisit vahvistivat. 1970-luvun lopulla alkanut talouksien uusi vapauttaminen ja ”toisen globalisaation” aikakausi (ensimmäinen oli 1800-luvulla, jolloin valtionrajat olivat matalia) on kuitenkin tuottanut uutta kasvua ja pienentänyt globaaleja tuloeroja. Monessa länsimaassa palkat ovat nousseet hitaammin mutta vastaavasti köyhimpien maiden palkat ovat nousseet sitäkin nopeammin, kun rajat eivät enää estä pääomien siirtymistä sinne, missä ne tuottavat eniten talouskasvua ja tuottoa.
1800-luvulla puolestaan maahanmuuton vapaus hillitsi globaaleja palkka- ja tuloeroja.
Ei raaka-aineiden kustannuksella
Raaka-aineiden niukkuus ei ole lisääntynyt vaan vähentynyt. Niukkuutta voidaan mitata reaalihinnoilla, ja lähes kaikkien raaka-aineiden öljystä ruokaan hinnat ovat laskeneet jo pari vuosisataa, ja vaikka lyhyellä aikavälillä voi tapahtua nousujakin, niukkuuden ja hinnan laskeminen näyttäisi olevan pääsääntö tulevaisuudessakin.
Jos jokin luonnonvara uhkaa loppua, sille kehitetään parempia kaivamis- tai tuotanto- ja jalostusteknologioita, parempaa kierrättämistä ja parempia korvikkeita, ja prosesseja muutetaan siten, että selvitään vähemmällä. Tämän vuoksi niukentumiset ovat jääneet tilapäisiksi ja keskimäärin raaka-aineiden niukkuus vähentynyt eikä lisääntynyt, jopa reaalisesti. Nimellinen niukkuuden väheneminen on ollut vieläkin suurempaa ja suhteessa tuloihin niukkuus on laskenut kaikkein nopeimmin.
Kapitalismi on ratkaiseva syy, ei teollinen vallankumous
Joskus kuulee, että kaikki tämä hyvä johtuisi teollisesta vallankumouksesta. Ei. Teollinen vallankumous kyllä johtuu suurelta osin kapitalismista ja muusta liberalismista ja valistusajan hedelmistä, mutta jos elintasomme olisi teollisen vallankumouksen seurausta, siitä nauttisivat myös Kuuba. Pohjois-Korea ja muut sosialistiset maat.
Kuten yllä kerrottiin, laajat tutkimukset osoittavat, että taloudellinen vapaus korreloi voimakkaasti talouskasvun, onnellisuuden, hyvinvoinnin, vapauden ja tasa-arvon kanssa. Seuraavat esimerkit havainnollistavat tätä.
Hollanti ja Britannia kapitalismilla rikkaiksi jo ennen teollista vallankumousta
Protestanttiset Alankomaat julistautuivat 1581 itsenäisiksi Espanjasta ja kävivät itsenäisyydestään ”80-vuotisen sodan” 1568-1648. Hollanti vapautti talouttaan huomattavasti ja 1600-lukua sanotaankin ”Hollannin kultaiseksi vuosisadaksi”, jona maa rikastui huomattavasti ja kulttuuri ja taiteet kukoistivat.
Vuonna 1688 Englannin ”mainiossa vallankumouksessa” Hollannin Vilhelm Oranialainen nostettiin Englannin kuninkaaksi ja samalla Englantiin tuotiin Hollannin liberaali malli. Englanninkin vaurastuminen alkoi ennen teollista vallankumousta, joka ei siis voi olla ratkaiseva syyllinen rikastumiseen.
Liberalismi synnytti teollisen vallankumouksen
Päinvastoin, tämä liberalismi loi vapaan kokeilun, kehittämisen ja kaupallisten kannustinten maaperän, joka mahdollisti teollisen vallankumouksen. 1700-luvulla liberalismi sitten levisi Englannista Amerikkaan ja Ranskaan vallankumouksiksi. Kiinassa ei kellään ollut vastaava kannustinta kehittää, kaupallistaa ja levittää oivalluksia tuotteiksi.
Hollannin kauppiaat ja poliitikot aloittivat liberalismin ennen filosofeja
Palatessaan maanpaosta Hollannista mainion vallankumouksen aikoihin suuri brittifilosofi John Locke julkaisi aluksi anonyymisti vuosikymmentä aiemmin kirjoittamansa ”Two Treatises of Government” (1689), jossa hän hahmotteli liberalismin ja kapitalismin teoriaa ja oikeutti vallankumouksen vapauden puolesta. Tämän 1700-luvun valistusfilosofit – useimmat silloiset suuret filosoft – täydensivät siksi (klassiseksi) liberalismiksi, jonka nyt tunnemme. Toki jo Aristoteles oli hahmotellut mm. yksityisomistuksen tehokkuusetuja julkiseen omistukseen nähden. Platon puolestaan oli sosialistisen totalitarismin puolestapuhuja.
Pohjois- ja Etelä-Korea
1950-luvulla Pohjois-Korea oli Korean rikkaampi puolisko ja Etelä-Korea oli yhtä köyhä kuin Ghana ja Sambia. Etelä-Korea vapautti vähitellen talouttaan ja siitä tuli nopeasti yhtä rikas kuin Euroopan maista, 17 – 30 kertaa rikkaampi kuin Pohjois-Korea, Ghana ja Sambia. Jo 1990-luvulla Etelä-Korean BKT oli suurempi kuin yli miljardin asukkaan sosialistisen Kiinan!
Pohjois-Koreassa sadattuhannet kuolevat nälänhädissä ja ihmiset syövät ruohoa ja pikkulapsia, joiden ruumiita myydään salaa toreillakin. Julmilla vankileireilläkin on satojatuhansia kansalaisia, jotka ovat esimerkiksi kuunnelleet eteläkorealaista radioasemaa.
Kiinan talousliberalisointi ja kiinniottajan etu
Kiina alkoi 1980-luvulla vapauttaa taloutta Hu Yaobangin johdolla. Kun vanhoillisemmat johtajat alkoivat Deng Xiaopingin johdolla hidastaa talouden liberalisointia, opiskelijat käynnistivät Hun hautajaisten jälkeen 22.4.1989 Taivaallisen rauhan aukiolla mielenosoituksen vaatien vieläkin nopeampaa talouden ja politiikan liberalisointia kuin mihin liberaalihko pääsihteeri Zhao Ziyang ylsi. Kuukauden kuluttua Zhao syrjäytettiin ja mielenosoitus tukahdutettiin verisesti. Ranskan liberaalin vallankumouksen (1789) 200-vuotisjuhlat saivat arvoisensa päätöksen vain itäisessä Euroopassa myöhemmin samana vuonna.
Kiinan talouden liberalisointia on kuitenkin jatkettu, vaikkakin hitaammin. Tämä yhdistettynä Kiinan valtaisaan kiinniottajan etuun eli köyhyyteen suhteessa rikkaimpiin maihin, joista se on voinut tuoda teknologiaa, osaamista ja investointeja ja joihin se on voinut myydä työintensiivisiä tuotteita paljon kalliimmalla kuin mitä köyhien maiden asukkaat olisivat niistä maksaneet, on tuottanut Kiinalle edelleen huomattavaa talouskasvua. Nopeammalla talouden vapauttamisella Kiina olisi voinut toistaa talousliberaalimpien maiden ihmeen.
Taiwan, Japani: rutiköyhistä rikkaiksi
Taiwan teki suunnilleen saman kuin Etelä-Korea yhtä menestyksekkäästi. Japani aloitti saman jo heti toisen maailmansodan jälkeen, ja sen menestys sai muutkin Aasian maat uskomaan, etteivät kapitalismin siunaukset ole vain eurooppalaisten mahdollisuus.
Hongkong, Singapore: rutiköyhistä Suomea rikkaammiksi
Hongkong ja Singapore vapauttivat talouttaan vieläkin enemmän ja niiden talous kasvoi vieläkin nopeammin huolimatta esim. siitä, että Hongkongiin on tulvinut paljon rutiköyhiä kapitalismiin tottumattomia kehitysmaalaisia Kiinasta. Sekä Hongkongin että Singaporen elintaso (BKT/asukas, PPP) on nykyään huomattavasti suomalaista suurempi (30 % ja 50 %), vaikka suuri osa asukkaista tuli rutiköyhinä maahanmuuttajina.
Burma: Aasian riisikulhosta sosialistiseksi helvetiksi
Hyvinvoiva Burma tunnettiin nimellä ”Aasian riisikulho”, kunnes vuoden 1962 sotilasvallankaappaus aloitti juhlallisesti ”Burman tien sosialismiin”. Maassa harjoitettiin hyvin sosialistista talouspolitiikkaa, mikä tuotti maahan ruokapulan ja kurjuuden.
Valta on pari kertaa valta vaihtunut saman BSPP-sosialistipuolueen sisällä korkeimmalta johtajalta toisille korkeille johtajille minkään ratkaisevasti muuttumatta. Tosin sana ”sosialismi” on häivytetty taustalle sosialismin luhistuttua Itä-Euroopassa syksyllä 1989.
Zimbabwe: ”Afrikan riisiaitasta” sosialistiseksi helvetiksi
Zimbabwen hallinto antoi johtavan ZANU-puolueen maltillisesta marxilaisuudesta huolimatta nimellä ”Afrikan riisiaitta” tunnetun Zimbabwen maatalouden toimia melko vapaasti kunnes 1990-luvun lopulla pitkäaikainen presidentti Robert Mugabe alkoi sosialisoida valkoisten maatiloja suosikeilleen. Tämä tuotti maahan ruokapulan ja kurjuuden. Mugaben kiristynyt sääntelytalous ja sen mukainen rahapolitiikka kurjisti tilannetta entisestään.
Venezuela: öljypohatasta energiapulaan ja kurjuuteen
”Kylmä kuin ryssän helvetissä”: Ruhtinaallisen öljyrikkaassa vesiputousmaassa on ”ennätyksellisen paha energiapula, ja sähkökatkot rytmittävät päiviä – – maaseudulla ne kestävät jopa 8 tuntia. Perheenemännät ovat alkaneet suolata lihaa vanhan ajan malliin, koska jääkaapit ehtivät lämmetä”[3]. Arvostelijoiden mukaan hallitus ei ole tehnyt energiainvestointeja ajallaan. Joulukuusta asti Chávezin kannatus on ollut 50 %:n alapuolella. Kolme ministeriä on eronnut alkuvuonna, esimerkiksi terveysministeri kuubalaisten vallattua terveysministeriön tärkeitä paikkoja. Chávez on sosialisoinut useita Caracasin keskustarakennuksia ja määrännyt suuryritykset ja laitokset vähentämään 20 % energiankulutuksestaan kahden päivän sähkökatkorangaistuksen uhalla. [3]
Ruokapula sosialismin vuoksi: 10.1.2006 BBC kertoi, että vuodesta 2003 Venezuelan presidentti Hugo Chavez on asettanut ruoalle hintakatot, jotka ovat aiheuttaneet pulaa ja hamstrausta[4]. 22.1.2008 uutistoimisto AP kertoi, että Venezuelan joukot pyrkivät estämään mittavaa ruoan salakuljetusta, ”niukkojen hyödykkeiden kuten maidon … Hän on myös uhannyt pidättää farmeja ja meijereitä”[5] 28.2.2009 Chavez määräsi sotavoimat ottamaan haltuun kaikki riisinjalostustehtaat ja pakottaa ne tuottamaan täydellä kapasiteetilla, mitä he hänen mukaansa eivät hintakaton vuoksi tehneet.[6]
International Herald Tribune kertoi 3.1.2007, että Chavezin hintakatot aiheuttivat rakennusteollisuudelle materiaalipulaa[7]. CBS News kertoi 4.4.2008, että Chavez määräsi sosialisoimaan sementtiteollisuuden, koska se myi ulkomaille tuotteitaan saadakseen niistä paikallista hintakattoa korkeamman markkinahinnan[8].
Kuuba: Latinalaisen Amerikan rikkaasta paratiisista helvetiksi
Kuuba oli lähes hyvinvoivin ja rikkain maa koko Latinalaisessa Amerikassa ennen vuoden 1959 vallankumousta, joka nosti liberaalidemokraatit maan hallitukseen ja presidentiksi. Muutaman kuukautta myöhemmin vallankumouksen sotilaallinen johtaja, asevoimien komentaja Fidel Castro kääntyi kommunistiksi, petti lupauksensa vetäytyä maaseudulle pois politiikasta, savusti liberaalit vallasta ja muutti maan sosialistiseksi helvetiksi, jossa toisinajattelijoita, homoja, pappeja ym. surmattiin ja suljettiin keskitysleireille.
Kuuban keskipalkka on 10 dollaria kuukaudessa, ja se maksetaan ei-vaihdettavilla lelupesoilla, joilla ei saa ostaa edes vessapaperia. Vanhukset elävät nälässä ja kiillottavat kadulla, lapset myyvät itseään turisteille. Sairaaloissa kuollaan kylmään ja vanhainkodeissa nälkiinnytään virtsassa ja ulosteessa. Presidentti Raul Castro myöntää, että talousongelmat johtuvat kuubalaisista itsestään eikä taloussaarrosta. Kyllähän Hongkongkin kukoisti Kiinan taloussaarrossa ja Pohjois-Korea ja Kuuba saivat tukea Kiinasta ja Neuvostoliitosta.
Ennen vallankumousta Kuubassa oli loistava terveydenhuoltokin ja maanosan pienin lapsikuolleisuus. Sosialismin kaudella nämä ovat kehittyneet paljon hitaammin kuin muiden Latinalaisen Amerikan maiden, jotka ovat edenneet paljon paremmin muillakin hyvinvointimittareilla.
Suomi vs. Viro
Viro oli 1930-luvulla primitiivisempää Suomea kehittyneempi maa, taloudellisesti maat olivat melko samalla tasolla. Sosialismin päätyttyä vuonna 1991 Viro oli rutiköyhä ja Suomi monia kertoja vauraampi. Moni Suomen tv:tä katsonut virolainen piti pelkkänä propagandana sitä, kun K-kaupan mainosten lihatiskillä oli makkaraa ja lihaa tiskit täynnä. Jos jossain olisi joskus oikeasti puoliksikaan tuollaista, pitkä jonollinen asiakkaita ryntäisi heti ostamaan sen tyhjäksi, jos ehtisi.
32-vuotiaana Viron pääministeriksi noussut historioitsija Mart Laar ei onneksi tuntenut taloustiedettä. Neuvostoliiton uutisissa usein 1900-luvun merkittävimpänä pidetty talousnobelisti Milton Friedman oli kuitenkin leimattu itse paholaiseksi, joten Laar arveli hänen olevan hyvä mies, luki hänen populaaritalouskirjan ”Vapaus valita” ja toimi sen mukaisesti: sääntelyä purettiin, omistusoikeuden suojaa vahvistettiin, kauppaa sallittiin, hintojen annettiin määräytyä vapaammin markkinoilla jne.
Virolaisten köyhyyttä lievitti se, kun maataloustukien poistaminen tuotti Viroon superhalvan ruoan. Tämä myös pakotti maatalouden parantamaan kilpailukykyään.
1990-luvun puolivälistä lähtien Viron taloudellisen vapauden indeksi alkoi vähitellen lähestyä Suomen arvoja. Tämän ja kiinniottajan edun ansiosta Viron talous on kasvanut nopeasti, palkatkin yli 8 % vuodessa, vaikka ammattiliittoja ei käytännössä ollut. Vapaassa taloudessa näet työntekijöiden tuottavuus kasvaa nopeasti, ja jos joku maksaa työntekijälle alle tämän tuottavuuden, toisen työnantajan kannattaa tarjota enemmän.
Talouden vapaus suojeleekin työntekijöitä paremmin kuin ammattiliitot, jotka keskittyvät yleensä tuottamaan työttömyyttä muille ja työmonopolin omien jäsentensä sisäpiirille. Sekin nostaa tilapäisesti tämän sisäpiirin palkkoja, muiden ja työllisyyden kustannuksella. Se kuitenkin tekee vaikeammaksi vaihtaa ikäviä työnantajia, -ehtoja tai -ilmapiirejä parempiin.
Helsingin Sanomat arvioi lokakuussa 2011 Latvian huonomman menestyksen syyksi mm. sen, että latvialaiset ovat äänestäneet vasemmistoa, virolaiset oikeistoa. 2000-luvulla latvialaiset ovat alkaneet vaatia Viron mallia. Finanssikriisin aikaan molemmat maat antoivat palkkojen laskea ja leikkasivat menoja ja toipuivat nopeasti kriisistä. Kansa äänesti liberaalia talouspolitiikkaa ajaneet hallituspuolueet jatkoon vuoden 2011 vaaleissa Virossa, Latviassa ja Puolassakin siitä huolimatta, että Puolassa uusi ultraliberaali puolue vei osan hallitusblokin äänistä.
Afrikan sosialismi
Afrikkalainen sosialismi on tuhonnut useimpien Afrikan valtioiden talouden ja aiheuttanut miljoonia surmanneita nälänhätiä. Pitkään keskimääräistä liberaalimpaa talouspolitiikkaa ovat harjoittaneet lähinnä Botswana ja Mauritius.
Nekin valtiot, jotka eivät kutsu itseään sosialistisiksi, ovat pääosin rajoittaneet markkinatalouden vapautta paljon voimakkaammin kuin muun maailman maat.
Lisätietoja:
Yllä olevien linkkien takaa löytyy faktoja viitteineen. Lisää mm.:
Vapaasana.net 