Miten valita presidentti

Presidentinvaalit ovat ovella ja peli täydessä käynnissä. Odottaenkin ehdokkaat kampanjoivat millä vain voivat. Me emme Vapaasanassa kuitenkaan tykkää siitä millaisilla perusteilla.

Nykyään presidentinvaaleissa kampanjoidaan paljolti yleisillä ja ehdokkaan imagoon liittyvillä syillä. Puhutaan työllisyydestä sitä, homoista tuota ja pankkikriisistä kolmatta. Tosiasiallisesti tämä on kuitenkin täydellisen ja herttaisen epäolennaista.

Suomi on nimittäin maailmanlaajuisestikin siitä harvinaisessa ja onnellisessa asemassa että meillä valtionpäämiehen valtaoikeudet ovat varsin rajatut, ne ovat vieläpä olleet viime vuosikymmeninä voimakkaasti kaventumaan päin, ja lakia tässä myös seurataan. Tämä on vapaus- ja valistusaatteen näkökulmasta tavattoman hieno tilanne, koska mikään ei ole niin vaarallista kuin antaa suuri määrä valtaa yhden yksilön käsiin: Actoninkin klassinen heitto siitä kuinka valta turmelee oli kuitenkin alunperin monarkkien ja diktaattorien väärintekojen motivoima.

Meillä presidentti ei siis ole venäjäläistyylinen tsaarin jatke, tai edes jenkkiläinen hallintomahdin yksiselitteinen keulakuva, vaan aivan tiettyihin tarkkoihin päätöksiin vaikuttava taho. Noita valtaoikeuksia sitten ovat:

  1. Viimekätinen johtajuus Suomen ulkopoliittiseen linjaan. Huomionarvoisesti eurooppapolitiikka ei enää sisälly siihen.
  2. Oikeus palauttaa lait kertaalleen takaisin valmisteluun. Tämä on maan tavan mukaan erinomaisen harvinaista.
  3. Oikeus lausuntopyyntöön ja/tai lain palauttamiseen valmiina, kertaalleen. Myös tavattoman harvinaista.
  4. Puolustusvoimien ylipäällikon tehtävät. Tämä on edelleen totista, mutta jälleen rauhanaikana rajattu huolenaihe.
  5. Nimitysoikeudet. Näissä tärkeimmät lienevät nykyään oikeuskanslerin virka, ministeriöiden ylimmät virkamiehet sekä eritoten tuomarikunta. Tämä on ainakin omasta näkökulmastani ainoa todellinen sisäpoliittinen valta jota presidentti voi käyttää täysin autonomisesti.
  6. Armahdusoikeus. Tämäkin on tavannut olla muodollinen, joskin elinkautisvankien kohdalla voidaan kysyä kuinka oikeudenmukaista tai tehokasta tämä oikeudellisen mielivallan muoto on. Joka tapauksessa, tämänkin vaikutukset yhteiskuntamme toimintaan ovat hyvin minimaaliset.

Ja siinä ne sitten oikeastaan olivatkin, ellei haluta mennä lillukanvarsiin. Kaikki muu on joko sellaista että jokin muu taho voi tavalla tai toisella panna presidentille yksipuolisesti hanttiin, tai presidentin seremoniallisia velvollisuuksia jotka eivät johda mihinkään todelliseen vallankäyttöön, tahi sitten sellaista että kyse on vain maan tavasta alunperinkin. Samasta jota vaikkapa Nalle Wahlroos liikemiehenä, ei presidenttinä, käyttää hyväkseen.

Tästä pitää varmasti antaa esimerkkikin. Otetaanpa vaikkapa ne kaikkien parhaiten tuntemat uudenvuodenpuheet, siis. Ei niillä ole kuin mielipidejohtajan julkislöpinöiden asema. Siis tismalleen samantasoinen kuin Ruotsin kuninkaalla on puhuessaan syrjähypyistään. Toisin kuin vaikkapa Jussi Halla-Aho muuten ansiokkaassa blogikirjoituksessaan väitti, tuollaisella kansan yhteyttämisellä tai mielipidevaikutuksella on ainakin minusta kovin vähän mitään todellista väliä mihinkään suuntaan. Valistusaate sitten kyseenalaistaa jopa sen alkuperäisen arvon ja oikeutuksen.

Ainakin itseni, Vapaasana.netin sekä klassisen liberalismin näkökulmasta lienee järkevää arvioida presidenttiehdokkaita ensi sijassa sellaisten kysymysten mukaan, jotka oikeasti liittyvät hänen todellisiin valtaoikeuksiinsa. Näitä kysymyksiä on kysytty vaalikampanjoinnin aikana luvattoman vähän, eikä vaalikoneissa oikeastaan lainkaan. Matti Vanhasen virtuaalivaalikone Suomen Kuvalehdessä oli tuolloin yllättävänkin tervetullut tuulahdus kilpaan: tiukkaa, ulkopoliittisluonteista ajatuskoetta, kertaa 17. Kuten näkyy, taannoinen pääministerimme kysyi varsin tiukkoja ja nimenomaan ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin pitäytyviä kysymyksiä.

Samalla kuitenkin nuo jo mainitut nimitysasiat—rajatut mutta silti merkittävät sisäpoliittiset valtaoikeudet—jäivät yhtä kysymystä lukuunottamatta käsittelyn ulkopuolelle. Tuohon voi olla syynsä, ja silloin järkevän yksilön uskoakseni tulisi pystyä jättämään se syy (ja vastareaktiot sille) huomiotta. Järkevän äänestäjän pitäisi kait pystyä äänestämään meitä kaikkia yhdessä eniten hyödyttävästi, myös sen (vähäisen?) sisäpoliittisen vallan suhteen. Ilman että oma poliittinen vitutus ”vastapuoleen nähden” ohjaa omaa äänestyskäyttäytymistä? Eikös?

Kaiken kaikkiaan Vapaasana.net näin vetoaa lukijoihinsa järkevän äänestyskulttuurin säilyttämiseksi ja vaalimiseksi. Emme aio ottaa kantaa kenenkään yksittäisen kandidaatin puolesta, joskin dissannemme illiberaaleja kandidaatteja enemmän kuin muita. Joka tapauksessa emme halua että tästä tulee yhdenkään ehdokkaan ei-oikeutettu ”jytky”, vaan järkevä, yhteinen päätös siitä kuka on paras hoitamaan meitä kaikkia koskettavan pressan duunin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s