Kuuluisan ruotsalaisen kirjailijan Bengt Ohlssonin mukaan vasemmistolla on valta formuloida ongelmat ja kaikki erimieliset ”karkotetaan hyytävästi, vaietaan kuoliaaksi tai pyöritellään tervassa ja höyhenissä”, vaikka ylistetään ”kukkaiskielellä mielipiteenvapautta, avoimuutta ja suvaitsevaisuutta”. Hänen mukaansa kulttuurikeskustelu leimataan niin, että jos ei ole alistu vasemmistolaisiin näkemyksiin, on ruotsidemokraattien Jimmie Åkessonin kaltainen.[2]
Näin Ohlsson kirjoitti sen jälkeen, kun hän oli odotusten vastaisesti kieltäytynyt kulttuurivaikuttajien Slussen-adressista ja kirjoittanut vastapuheenvuoron. Ohlssonille ja lehteen tulvi raivokasta ja ivallista palautetta.[2] Osassa väitettiin, että aika, jona vasemmisto hallitsee kulttuurirahoja, mielipidevaltaa ja debattia, on jo ohi.[2] Lehti toisensa jälkeen julkaisi vastakirjoituksia, ja kun jo sadasneljäs kulttuurityöntekijä kirjoitti, miten heikosti vasemmisto saa äänensä kuuluviin, tilanne oli Ohlssonin mielestä suorastaan koominen.[3]
Fredrik Segerfeldtin mukaan Ruotsin taidepiireissä oli pitkään normaalimpaa olla maolainen kuin maltillinen (moderat) ja akseli kulki vasemmistopuolueen ja demarien välillä. Knut Hamsunista kerrottaessa piti lisätä pakollinen ideologinen varauma mutta Jan Myrdalia vain ylistettiin, vaikka Segerfeldtin mukaan jokaisen demokraatin ja ihmisystävän tulisi inhota molempia. [4]
Tilanne on ollut Suomessa pitkälti samanlainen.
Suomi
1900-luvulle tultaessa taidekentän valtaenemmistö oli nuorsuomalaista, (vasemmisto)liberaalia, konservatiivien ja sosialistien välissä. Taistolaisuuden pahimman valtakauden sanotaan sijoittuneen 1970-luvulle, jolloin saattoi olla arveluttavaa jo olla sosiaalidemokraatti.
Yhä taiteilijan on monilla aloilla vaarallista olla muuta kuin tunnustuksellinen sosialisti, ja vasemmistolla on niskaote rahanjaosta ja kulttuurikeskustelusta, mutta kenttä on kuitenkin jo vähemmän mustavalkoinen kuin aiemmin ja kehitys näyttää jatkuvan samaan suuntaan.
Kansanmurhaa toivova äärivasemmistolainen Aki Kaurismäki saa taidepiirien ylistystä, mutta viittaus oikeistolaisuuteen voi olla taiteilijalle sosiaalinen, jopa ammatillinen itsemurha – tosin ei yhtä usein eikä yhtä totaalisesti kuin ennen. Kaurismäen idoli, natseja ihaileva Pentti Linkola kelpaa myös vasemmistolaisesta, koska sitähän kansallissosialistit olivat ainakin teorian ja käytännön talouspolitiikan, kollektivismin ja vahvan valtion aatteen osalta.
Lisätietoja viiteluetteloineen
Kulttuuri (Liberalismi.net)
Vasemmisto (Liberalismi.net)
Vapaasana.net 
Sosialistinen talouspolitiikka , kollektivismi ja vahva valtio voivat kuulua yhtä lailla oikeiston kuin vasemmistonkin tavoitteisiin. Sen sijaan liberalismin tavoitteisiin ne eivät kuulu koskaan. Oikeisto ja vasemmisto on loppujen lopuksi liberaalista näkökulmasta katsottuna hyvin paljon toistensa kaltaisia ja liberalismi on niiden molempien vastakohta.
Pentti Linkolakin siis on nimenomaan äärioikeistolainen hullu ei -vasemmistolainen vaikkei sillä nyt kovin suurta merkitystä olekkaan¨.
TykkääTykkää
”Oikeistolla” voidaan tarkoittaa eri asioita. Jos sillä tarkoitetaan konservatiiveja, suuri osa Vasemmistoliitosta ja useimmat demarit kuuluvat sinne ja Edistyspuolue vasemmalle. Linkolan sijoittuminen olisi tulkinnanvaraista. Jos ”oikeistolla” tarkoitetaan talousliberaaleja, niin Linkola on kaikista kansanedustajista vasemmalla. Linkola on lähellä kansallissosialisteja, jotka ovat erittäin talousvasemmistolaisia hyvinvointivaltioineen ja sääntelyineen.
http://liberalismi.net/wiki/Kansallissosialismi
TykkääTykkää
Ei nykymaailman poliittisessa keskustelussa saisi enää lainkaan puhua käsitteillä vasen ja oikea. Nämä käsitteet syntyivät ja elivät tietyssä taloudellis-yhteiskunnallisessa vaiheessa, jossa niillä oli aivan selkeä ja konkreettinen sisältönsä. Niin yhteiskunta kuin talouselämäkin ovat muuttuneet niin paljon, että käsitteet vasemmistolainen ja oikeistolainen eivät enää merkitse mitään järkevää.
On kuitenkin olemassa joitakin historiasta periytyviä yhteiskunnallisia käsitteitä, joiden taustalla olevat ilmiöt peittyvät helposti tällaisten oikeisto-vasemmisto keskustelujen varjoon. Muuan näistä on marxilaisten alun perin korkealle nostama seikka, joka liittyy työn tulosten käsittelyyn.
Työn tuloksena syntyy tuote, käyttöarvo, joka on jollekulle hyödyllinen. Jos se ei ole työn tekijälle itselleen hyödyllinen, tuote on syytä antaa vaihtoon. Jos tekijä ei saa vastapalvelukseksi muuta tuotetta, hän saa vastaavan määrän rahaa. Niin kauan kuin työn tekijä ja työn tuotteen vastaanottaja suhtautuvat toisiinsa tasa-arvoisina, niin kauan ongelmia tuskin syntyy. Ongelmia syntyy vasta sitten, kun töiden tuotteille ilmaantuu työn organisoijia ja työn tuotteiden välittäjiä.
Historiallisesti työn tehostaminen on edellyttänyt työnjakoa ja se taas työnteon organisoijien syntymistä. On siis syntynyt yrityksiä, konserneja ja teollisuuslaitoksia. Tässä ei vielä ole mitään negatiivista, mutta samalla on avautunut työn organisoijille mahdollisuus asettua aivan uuteen rooliin. He ovat lakanneet olemasta työn tekijöitä alkuperäisessä mielessä. He ovat identifioineet yrityksen itseensä ja heistä on tullut yrityksen eli työn organisointi-instituution ruumiillistumia. Heistä on tullut pääomien omistajia. Heidän etunsa on yrityksen etu. Aivan samalla tavalla poppamies, ruhtinas, profeetta ja diktaattori ovat identifioineet yhteisön tai jopa kokonaisia yhteiskuntia itseensä ja kuvitelleet edustavansa itse yhteisöä.
Näin on syntynyt kaksi radikaalisti toisistaan erillään olevaa ihmisryhmää. Toisella puolen ovat ne, jotka voivat ansaita jotakin vain tekemällä työtä. Toisella puolen ovat ne, jotka voivat saada etuisuuksia jo pelkästään omistustensa tai arvoasemiensa perusteella. Tälle ryhmälle raha ei ole kuitti työn tekemisestä, vaan raha on ilmaantunut heille muusta syystä. Juuri tässä piilee poliittisen uusliberalismin ja siinä hengessä toimivan kaupan ja teollisuuden tehokkaasti peittämä yhteiskunnallinen perusongelma. On siis olemassa edelleenkin ihmisryhmiä työn teon kahdella puolella. Tämä ilmiö ei ole tunnettua enää edes työn tekijöille.
Alun perin ongelma ilmeni lähinnä siinä, että työnantaja maksoi työntekijälle vain osan hänen tuottamiensa tuotteiden vaihtoarvosta ja piti itse loput. Tiettyyn rajaan näin aina tulisikin tehdä, jotta työn organisointi-instituutio voisi pitää yllä toimintakykyään. Tässä kohdin pääoman omistajalle kuitenkin usein ilmaantuu viheliäinen kiusaus jättää yrityksensä teknisesti hunningolle ja kuitata itse väliin jäänyt toisinaan ehkä ruhtinaallinenkin osa. Onko tuttua?
Jo Babyloniasta asti on kuitenkin ollut vielä muuan järjestelmä, joka on jakanut työn tekijän ja pääoman omistajan kauas erilleen. Ilmiö liittyy lainoihin ja korkoihin. Tämä on rahan itseiseloa. Koron kiskontaa on aina pidetty pahana ja jopa syntinä, mutta ehkä yhteiskunnallisen kehittymättömyyden vuoksi se on ollut pakko hyväksyä paremman puutteessa. Oli miten oli, lainausliike on ollut aina hyvin tuottoisaa. Pankit ja pankkiirit ovat olleet ihmisten hampaissa aikojen alusta lähtien. Toki yhteiskunta ilman oikein toimivia pankkeja olisi vallan voimaton.
Lainat ja korot ovat viime vuosikymmeninä joutuneet vilkkaan kaupankäynnin kohteiksi. Eivätkä aina edes vain nämä; kauppaa voidaan käydä oikeastaan millä tahansa asialla ja paperilla; ennusteilla, laskelmilla, sopimuksilla petoksilla ja ties millä. Kaupasta , sopimuksesta ja ennusteesta syntyy uusi paperi, joka voi olla jo sellaisenaan uuden kaupanteon esine loppumattomin. Papereiden mielivaltaisesti asetetuilla hinnoilla ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Syntyy hyvin mutkikkaita ja riskialttiita tilanteita, joissa virtuoosit yleensä voittavat. Ennen kaikkea näin syntyy uutta rahaa – ilman mitään ylärajaa! Ja taas kerran ilman, että kukaan olisi tuottanut mitää hyödyllistä. Näin syntyneellä rahan määrällä voisi ehkä ostaa jo kymmenien vuosien kaikkien töiden tulokset koko maailmassa.
Perinteisesti edellä mainittua kuvausta oltaisiin sanottu kai vasemmistolaiseksi. Entä jos tuo kuvaus onkin edes likimain totta? Onko silloin totuuden esittäminen vasemmistolaista? Mitä silloin on oikeistolaisuus? Hylättäköön nyt nämä käsitteet ja arvioitakoon yhteiskuntaa mahdollisimman konkreettisesti ja todenmukaisesti. Otettakoon joukko paremmin kuvaavia käsitteitä, joilla sitten selvitetään, ovatko asiat nyky-yhteiskunnissamme kohdallaan. Arvioitakoon myös huolellisesti edellä kuvattu ilmiö eli onko yhteiskunnan toimivuuden kannalta järkevää, että ihmiset sijoittuvat edelleenkin työn tekemisen kahdelle puolelle. Mitä todella seuraa siitä, että osa ihmisistä on saanut mahdollisuuden hamuta määrättömästi valtaa ja rahaa helvetinkoneiden asteelle kehitettyjen finanssirobottien avulla?
TykkääTykkää