AKT – lain yläpuolella
AKT on pysäyttänyt helsinkiläiset satamat ja suuren osan Espoon ja Vantaan bussilinjoista laittomalla lakollaan. Bussinkuljettajien lakko ajoitettiin tahallaan juuri tupo-neuvottelujen päälle, vaikka verukkeina olivat vuodesta 1995 jatkunut tilanne ja alkuvuodesta palkatut työntekijät. Onko AKT:n tarkoitus estää tupo, jotta se voisi kiristää väelleen muita suuremmat palkankorotukset?
Johan Norberg kertoo
Yhdysvaltain presidentinvaalit sujuivat tarkoin odotusten mukaisesti. Ratkaisu tapahtui tosiaankin Ohiossa eikä Floridassa ja presidentti George W. Bushin kannatus vastasi osavaltiokohtaisestikin mielipidetutkimusten keskiarvoa. Ääniero oli selvä ja niukimmillaan (toistakymmentä tuhatta ääntä) se oli muutamassa sellaisessa osavaltiossa, joiden kallistuminen Bushin kannalle olisi mitätöinyt Ohion merkityksen.
”Vallalla on taipumus turmella, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.”
Ennen Fidel Castroa Kuuba oli rikas kuin Italia ja rikkaampi kuin Espanja. Sen jälkeen Kuuba ei ole vain jäänyt näistä jälkeen vaan on peräti köyhtynyt absoluuttisesti! Se oli Latinalaisen Amerikan rikkaimpia maita, nyt köyhimpiä.
Eräs EU:n pahimmista ominaisuuksista on todellisen vallanjaon puute. [Vrt. lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan erottaminen kansalaisten suojaamiseksi mielivallalta.] Ainoa lievite, mitä voi toivoa, on että hallitusten nimittämä komission puheenjohtaja vain sattuu ajattelemaan ja toimimaan riippumattomasti.