Nettihomoerobuumi?

Vapaa-ajattelijana olen seurannut yllätyksellä, ilolla ja kauhulla kirkostaeroamisbuumia. Yllätyksellä koska jopa vaparikavereilleni homma tuli täysin puskan takaa, ja ilolla kun pitkästä aikaa kirkko ja ainoa julkisanotusti uskonnollinen puolueemme ovat tosiasioiden pakosta selkä seinää vasten, joutuen vihdoin kertomaan mitä todella kannattavat. Vaan kyllä tässä viikon kuluessa kauhu on alkanut ottaa jatkuvasti suuremman vallan.

Aivan ensimmäinen ikävä piirre jonka huomasin eroabuumissa oli, että se tosiaan tuli puskan takaa—ja jatkoi tulemistaan sieltä. Ilmiötä on koko ajan kohdeltu ja vieläkin kohdellaan kuin nimetöntä tilastoa, joka voidaan ymmärtää vasta hamassa tulevaisuudessa seuraavassa ruumiinavauksessa. Jossa abstraktit aatteet ja niiden edustajat tappelevat keskenään. Olen nähnyt vain pari harvaa uutista tai blogikommenttia, joissa äänessä on yksi eroajista, ja nekin ovat suhteessa melko aikaisia sekä naiiveja. Mihin siis katosi se minimaalinen tutkivan journalismin perinne, joka yrittäisi tässä tilanteessa ymmärtää ja valottaa yhteiskunnallista muutosta, ja sitä kautta merkityksellisesti kontribuoida käynnissäolevaan keskusteluun neljäntenä valtiomahtina? Eihän se tänä verkkoaikana vaatisi kuin osoitteen johon saa lähettää eroajana omalla nimellään perusteensa.

Toisekseen, miltei kaikki kommentit mitä olen nähnyt, niin uutisissa kuin verkkomediassakin, vetoavat puhtaasti yhteen aiheeseen, eli homoihin. Ne on perusteltu eritasoisin korusanoin jotka on johdettu suoraan homoillassa esitetyistä argumenteista. Nuo sitten ovat iankaikkisen vanhaa litaniaa. Niiden vastaukset ovat samalla tavalla vakiintunutta kaanonia, vain vastapuolelta. Mihin katosi keskustelu, jossa kuunnellaan vastapuolta, ja yritetään vakuuttaa hänet omalla maallaan, uusin sekä odottamattomin argumentein?

Näin paradoksaalisena esimerkkinä, se yksi mielestäni aidosti mielenkiintoinen argumentti koko kiistassa tähän asti tuli jo alkuperäisessä lähetyksessä, itseltään Päivi Räsäseltä: me todellakin säätelemme arvopohjaisesti avioliittoa monella muullakin tavalla kuin sukupuolen mukaan. Myöhemmät keskustelijat eivät ole käyttäneet tuota argumenttia, eivätkä hyökänneet sitä vastaan, ainakaan sivistyneesti—minkä itse olisin tehnyt välittömästi. Miksi kukaan ei esimerkiksi kyseenalaistanut sitä miksi täsmälleen me säätelemmekään ottolapsen ja -vanhemman välistä avioliittoa vielä senkin jälkeen kun lapsi on aikuistunut, eli heidän välisensä vallan epätasapaino järkiperusteena on jo väistynyt? Epämääräiseen yökötykseenkö tuossa oli tarkoitus vedota?

Tai miksei kukaan kyseenalaistanut sitä, että nimenomaan Uuden Testamentin kerrottiin tuomitsevan homosuhteet? Nämä molemmathan olivat lähes täkyjä Räsäsen puolelta: puhuttiin nimenomaan ottolapsesta koska biologisen lapsen suhteen pätee Westermarck-efekti ja geneettinen painolasti aikaisille jälkeläispolville jos haitalliset mutaatiot rikastuvat monotsygoottisiksi, sekä puhuttiin Uudesta Testamentista Vanhan sijaan, kun eksegeetit ovat melko yhdenmielisiä että nuo kaksi osaa Raamatusta lähtenevät homokammoonsa eri syistä. Uuden puolelta joku olisi mielestäni vähintäänkin saanut mainita aikaisen kristikunnan tappelut Rooman luonnonuskontojen kanssa elintilasta, joissa jälkimmäisten temppelihomoprostituutio näytteli merkittävää symbolista roolia. Väärin eli ei, tuo olisi sentään ollut argumentti, toisin kuin keskustelun ohjaaminen takaisin oman puolen vakiovastaukseen ja piittaamattomuus toisen rehellisestä haasteesta.

Nähtävästi suvaitsevaisetkin siis tippuivat tässä siihen ansaan, että toistivat vain mantraansa, osaamatta räjäyttää vanhoillista puolta vedestä tiedolla, älyllä ja inhimillisellä ymmärryksellä, joista jälkimmäisellä olisi ollut puute. Kristillisesti ajatellen tämä saattaisi olla esimerkki ylpeyden synnistä; kaltaiseni uusateisti ilmaisisi saman asian käsitteellä ”älyllinen epärehellisyys”.

Kolmanneksi, oma intuitioni sanoo että näinkin suurissa eroluvuissa on pakko olla takana muutakin patoutunutta painetta kuin vain homoaihe. Sanon näin, koska perheen sisäisestä adoptiosta puhuttaessa tällaista eropiikkiä ei tullut. Ei, vaikka aiheesta puhuttiin mediassa viikkokaupalla, linkit kiersivät Facebookissa aivan kuten nytkin, eikä se alkuperäinen piikki ollut yhtään sen pienempi tai kykenemättömämpi herättämään mediatakaisinsyöttöä kuin tässä. Kyllä päiviräsäset silloinkin tykittivät ihan tarpeeksi, netti-ilmiön silti jäädessä odottamaan itseään. Tässä on siis pakko olla pelissä jotain muutakin, ja se että me emme viikkoa myöhemmin tiedä mitä se on on niin yhteiskunnallisen keskustelun kuin journalisminkin tason kannalta hämmentävää. Eritoten jos aalto menee ohi ilman että se on lohkottu järkeviin osiin, pahimmassa tapauksessa homoaihe peittää jotain paljon merkityksellisempää, josta ei sitten pitkään aikaan puhuta lainkaan, toiston pelossa.

Viimein liberaalina minua häiritsee, että keskustelun poliittisia ja uskonnollisia piirteitä ei ole erotettu kunnolla. Kyse on jatkuvasti ollut siitä miten kirkon ja valtion pitäisi toimia, sen sijaan että uskonnollinen ja poliittinen osattaisiin erottaa toisistaan. Vielä yhdessäkään uutisista en ole kuullut ehdotettavan, että ehkäpä uskonnollisen ja laillisen avioliiton käsitteet tulisi erottaa toisistaan. Tuo mahdollisuus toki tulee itselleni luonnollisemmin mieleen kuin useimmille, kun niin poliittiseen kuin yksityiseenkin ajatusmaailmaani kuuluu kirkon ja valtion ehdoton ero. Siitä lähtien olisi hyvin yksinkertaista, että laissa avioliitto on täysin sukupuolineutraali sopimus nimistä, perinnöistä, adoptioista ynnä kaikesta muusta, ja sitten kukin uskonnollinen yhdyskunta itse päättäisi mitä rituaalisia merkityksiä ja rajoituksia sen omalla vastaavalla instituutiolla on. Lopulta sitoutuisit jompaan kumpaan, molempiin, tai et kumpaankaan.

Nähdäkseni keskivertotoimittajan tulisi osata omalla järjellään erottaa nämä mahdollisuudet vähintään sellaisessa yksittäisessä asiassa kuin vaikkapa vihkiminen, vaikkei kykenisikään yleistämään ajatusta aivan siihen mittaan kuin oma aatteeni tapaa tehdä. Toisin kuin aiemmassa naispappeuskysymyksessä, tässähän on poliittisella puolella kyseessä instituutio joka on selvästi erotettavissa yksittäisestä uskonnosta, tai jopa uskonnosta kokonaan. Historiallisestikin. (Näin me olemme kuulleet Helsingin Sanomien yleisönosastossa jo aiheen historiaan perehtyneeltä professoriltakin.)

Miten siis oikeasti on mahdollista, että yksi näkyvimmistä toimittajistamme ei kysy tästä mahdollisuudesta, tohtorisarvoinen arkkipiispa ei mainitse aiheesta sanallakaan, eikä eduskuntaan valittu lisensiaatti ja puolueensa airut osaa piikitellä mielestään liianliberaalia valtakirkkoa näin ilmiselvällä aseella?

O tempora o mores!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s