Toimitusjohtajien palkkiot pienenivät 2014

Hesari loi 25.7. kohun väittämällä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkkioiden nousseen 8,3 %. Ne kuitenkin putosivat 5 % 699 000 euroon, minkä Taloussanomatkin uutisoi jo keväällä. Luvuissa ovat mukana osake- ja tulospalkkiotkin. HS olikin tutkinut taas vain 43 yhtiötä.

Kokonaispalkkiot vähenivät 64 yhtiössä. Kaikkiaankin suomalaiset yhtiöt palkitsevat toimitusjohtajia kansainvälisesti ottaen maltillisesti, ja tästäkin 60 % menee veroihin ym. [3]

Olennaisinta ei ole nousu tai lasku vaan se, että Suomessa toimitusjohtajien palkkiot ovat asiantuntijoiden mukaan keskimäärin paljon alle heidän työnsä arvon.

Ennen kuin Jorma Ollila aloitti Nokian pääjohtajana, yritys oli tappiollinen ja sen kurssi nopeassa pudotuksessa, mutta hänen lopettaessaan yhtiön arvo oli toistasataa miljardia euroa. Ollilan palkka oli promilleluokkaa tästä. Alun perin isomman ruotsalaisen vastaavan yrityksen Ericssonin kehitys oli vähintäänkin kymmeniä miljardeja euroja heikompi.

Steve Jobs ansaitsi toistakymmentä miljardia euroa, valtavasti enemmän kuin Ollila. Yleensäkin omistajan satakertaiseen rikastumiseen suhtaudutaan suopeammin kuin palkansaaja-johtajan paljon pienempään rikastumiseen. Joissain tapauksissa palkat saattavat olla epäoikeudenmukaisen pieniä – kuten Ollilalla? – tai suuria, ja jälkimmäinen voi tuottaa kateutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s